Kun kaikki muuttuu, niin välttämättä kaikki ei muutukaan

Emme tiedä koronaviruksesta vielä juuri mitään. Silti olemme jo keksineet logiikan, jolla tiedämme varmuudella sen aiheuttamat muutokset.

Olen viimeisen viikon aikana lukenut noin 30 erilaista näkemystä siitä, miten mediankulutus muuttuu koronaviruksen vaikutuksista johtuen. Kaikki näkemykset ovat poikenneet toisistaan joko osittain tai lähes kokonaan. Siksi ajattelin, että nyt olisi tärkeää kirjoittaa totuus tästä kaikesta.

Tottahan ei oikeasti ole asian suhteen mikään. Yksikään ennuste ei koskaan ole ollut totuus. Ennustuksista on voinut erilaisten loogisten ja epäloogisten tapahtumaketjujen tuloksena tulla lopulta totuuksia, mutta ennustettaessa ne eivät sitä ole olleet.

Meillä on tapana ennustaa muutosta ja tulevaisuutta perustamalla tietomme menneisyyteen. Tavallaan ymmärrettävästi olemme pakotettuja toimimaan näin. Tietomme menneisyydestä ovat merkittävästi laajemmat kuin tietomme tulevaisuudesta.

Vihaamme matematiikkaa, mutta rakastamme logiikkaa. Koska vihaamme matematiikkaa, rakastamme heitä, jotka kertovat meille totuuksia, jotka vaikuttavat mielestämme loogisilta.

On loogista ajatella, että ihmisten viettäessä enemmän aikaa kotona he katsovat enemmän televisiota tai viettävät enemmän aikaa verkossa. Ajatus on helppo ymmärtää. Tuntuu hyvin loogiselta ajatella, että kun päivistämme poistuu joitakin aiemmin aikaamme vieneitä elementtejä, täytämme jäljelle jäänyttä aikaa lisäämällä niitä elementtejä, jotka ovat vielä jäljellä. Mikäli tilanne olisi toisinpäin ja esimerkiksi televisionkatselumahdollisuus poistuisi, saman logiikan mukaan vaikkapa keskimääräinen viikoittainen kuntosalilla vietetty aikamme nelinkertaistuisi.

Joidenkin näkemysten mukaan etätöiden lisääntyminen ja sen myötä työmatkailun vähentyminen vähentää myös radionkuuntelua. Logiikka tämän näkemyksen takana on helposti perusteltavissa: ihmiset kuuntelevat radiota työmatkoillaan ja kun ihmiset eivät työmatkaile, he eivät myöskään kuuntele radiota. Mikäli radion ensisijainen merkitys kuuntelijalle olisi työmatkojen mahdollistaminen, näinhän siinä vääjäämättä kävisi. Työmatkat mahdollistuvat kuitenkin pääsääntöisesti joukkoliikennevälineillä, omilla autoilla tai muilla kulkuneuvoilla.

Työmatkat ovat itse asiassa olleet monelle kansalaiselle niitä päivän yksinäisimpiä hetkiä. Niitä hetkiä, kun ympärillä ei ole ollut perhettä, ystäviä tai työkavereita. Näissä yksin vietetyissä hetkissä radio on nimenomaan ollut kuuntelijan kumppani, seuralainen, viihdyttäjä ja naurattaja. Radio on muistuttanut meitä siitä, että vaikka ympärillä ei olekaan tuttuja ihmisiä, emme silti ole yksin.

.

.

.

Koronaviruksen aiheuttama muutos arjessamme on ollut yllätyksellistä, nopeaa ja epäloogista.

Tällaisissa tilanteissa kaipaamme usein jotain turvallista ja jotain tuttua. Kaipaamme jotain sellaista, joka luo tunteen siitä, että vaikka valitettavasti joudumme viettämään aiempaa enemmän aikaa erossa ystävistämme ja työkavereistamme, emme siltikään ole yksin.